Pitkän matkan juoksija Mustafe Muusen vanhemmat ovat hänen somalitaustainen äitinsä Hodan ja hänen isänsä Kar, joka työskentelee rakennusmestarin työnjohtajana Helsingissä. Nykyään Muusella on läheinen suhde äitiinsä, mutta ei yhteyttä isäänsä, joka palasi joksikin aikaa Etiopiaan eikä ollut koskaan johdonmukaisesti läsnä hänen lapsuudessaan. Hän asuu nyt itsenäisesti Turussa, kun taas hänen äitinsä jatkaa tärkeää roolia hänen elämässään.
Hodanin matka alkoi Somaliassa, jossa hänen perheensä oli elänyt paimentolaiselämää. Hän pakeni sisällissotaa kymmenvuotiaana ja saapui Suomeen pakolaisena. Vasta silloin lukutaito tuli perheeseen ensimmäistä kertaa, kun hänet ohjattiin suoraan suomalaiseen kouluun. Myöhemmin hän opiskeli terveydenhuoltoa ja työskenteli somalinkielen tulkkina Turussa. Työssään hän oppi sekä maahanmuuttajien haasteista että mahdollisuuksista Suomessa.
Hän tapasi Karin Turussa, vaikka heidän perheensä olivat tunteneet toisensa jo Somaliassa. Avioliitto ei kestänyt, ja kun Kar vietti lopulta pitkiä aikoja Etiopiassa, Hodan jäi yksin kasvattamaan useita lapsia.
Nuo vuodet eivät olleet helppoja. Perhe asui Turun Moisiossa, jossa uusnatsinaapurit maalasivat ikkunoihin hakaristejä, heittivät kuolleita rottia pihalle ja puhkoivat autonrenkaita. Lapset eivät saaneet olla hetkeäkään yksin ulkona. Nuorelle Mustafelle ilmapiiri oli pelottava.
Hän kertoi Helsingin Sanomille:
“Minut traumatisoitiin. Opin nukkumaan valot päällä. En ymmärtänyt, miksi naapurini vihasivat minua.”
Äiti antoi suoran vastauksen.
“Äitini sanoi minulle suoraan, että meitä vihataan, koska näytämme erilaisilta kuin muut,” Mustafe on kertonut haastatteluissa.
Hodan päätti lopulta siirtää lapsensa pois Moisiosta. Vaikka halvemmat, somalitaustaisille tutut lähiöt kuten Varissuo tai Lauste olisivat olleet vaihtoehtoja, hän valitsi Katariinan, valkoisemman ja keskiluokkaisemman alueen, auttaakseen lapsiaan integroitumaan.
Mustafe selitti myöhemmin itse:
“Päätös oli strateginen. Äitini halusi meidän integroituvan kantaväestöön.”
Elämä Katariinassa oli silti vaikeaa — hän oli lähes ainoa erilainen lapsi koulussaan — mutta se antoi hänelle ympäristön, jossa kirjoista tuli hänen pelastuksensa. Hänen äitinsä sai kerran suomalaiselta ystävältään syntymäpäivälahjaksi Leena Lehtolaisen dekkarin. Hodan jätti sen lukematta pöydälle, josta hänen poikansa nappasi sen tylsän kesän aikana. Kymmenvuotiaana hän oli lumoutunut. Pian hän oli ahminut kaikki Lehtolaisen teokset ja siirtynyt Ilkka Remekseen ja Jo Nesbøhön.
Hän muisteli haastattelussa:
“Kirjat olivat ystäviäni. Paras ystäväni oli Maria Kallio, joka on Leena Lehtolaisen rikoskirjojen etsivä.”
Kurinpito kotona oli tiukkaa. Hodan asetti kotiintuloajat, kielsi pelikonsolit ja vaati lapsiaan osallistumaan urheiluun. Hän ilmoitti Mustafen ensin jalkapalloon, jonka tämä lopetti nopeasti, ja sitten painosti hänet yleisurheiluun. Vaikka hän vastusteli, äiti ei antanut hänen luovuttaa.
“Äitini asetti tiukat kotiintuloajat. Hän tiesi, että minun piti mennä pulkkamäkeen iltapäivällä, vaikka joskus halusin mennä asioille,” Mustafe kertoi Helsingin Sanomille noista vuosista.
Samaan aikaan Hodan piti poikansa keskittyneenä koulutyöhön. Mustafe menestyi akateemisesti, päätti peruskoulun yli yhdeksän keskiarvolla ja valmistui myöhemmin Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Hänen ylioppilastutkintonsa sisälsi neljä laudatur-arvosanaa — suomi toisena kielenä, matematiikka, biologia ja kemia — sekä eximia arvosanan fysiikasta.
Samaan aikaan hänen isänsä Kar eli hyvin erilaista elämää. Nykyään hän työskentelee rakennusmestarin työnjohtajana Helsingissä, mutta ei ole ollut osana Mustafen kasvatusta. Mustafe puhuu hänestä harvoin, mutta viesti on selvä.
“Emme ole enää yhteydessä. Suhteemme ei koskaan toiminut, ja se sopii minulle,” hän on sanonut.
Vanhempien klaanihistoria vaikutti myös heidän pakolaiskokemuksiinsa. Kar kuuluu Ogaden-klaaniin, joka on sidoksissa diktaattori Siad Barren Marehan-klaaniin, kun taas Hodan kuuluu Shiikhaal-klaaniin, historialliseen syrjittyyn ryhmään. Molemmat pakenivat Somaliaa, kun sota ja väkivalta tuhosivat heidän kotimaansa.
Suomessa Hodanin päättäväisyyttä on laajalti kiitelty. Mustafen puheen jälkeen Urheilugaalassa Helsingin Sanomien kolumnisti Heljä Misukka kirjoitti tammikuussa 2025, että Hodanin ennakointikyky oli ratkaisevaa, ja korosti, kuinka tämä valitsi kodin ja koulut, jotka antoivat pojalle parhaat mahdollisuudet menestyä.
